NINJAGO SYNTTÄRIT – AARTEEN ETSINTÄ NINJAGO TYYLIIN

ninjago kaverilahjat

Meillä juhlittiin eilen viisi vuotta täyttävän Veikon Ninjago-synttäreitä, ja nämä olikin ensimmäiset kaverijuhlat, joihin ei kutsuttu ollenkaan aikuisia.

Talo täyttyi sovittuun aikaan iloisista leikkivistä lapsista ja parituntinen hujahti kyllä salaman nopeasti. Tämä päivä onkin sitten kulunut syntymäpäivälahjojen parissa, jotka oli kyllä kaikki aivan ihania ja tosi mieluisia.

Lapsen oikea syntymäpäivä on huomenna, joten juhlatunnelmissa saadaan vielä jatkaa, ajateltiin nimittäin pienesti juhlistaa viisivuotiasta vielä huomenna.

Tälle päivälle olin tekemässä postausta näistä synttäreistä, eli koristeista, tarjottavista ja leikeistä, mutta siitä meinasi tulla niin megapitkä, ettei kukaan olisi varmasti jaksanut kahlata sitä loppuun, haha.
Ajattelinkin nyt sitten kertoa tänään juhien odotetuimmasta ohjelmanumerosta ja palataan ensi viikolla sitten juhlien muihin juttuihin.

Meillä aikaisemminkin juhlineet lapset kyselivätkin heti juhlien alkuun, että onko tänään aarteen etsintää? Onko? Onhan? No olihan meillä, tällä kertaa tietenkin Ninjago teemaan soveltaen. Tämä aarteen etsintä tyyppinen leikki on kyllä jo niin perinne ja odotettu juttu, ettei meillä varmaan koskaan järkätä lastenjuhlia ilman tätä ohjelmanumeroa, hih!

Olin ostanut Legolandin Ninjago-kaupasta Party Setit, joissa tuli heittotähtien muotoisten kutsukorttien ja Ninjago-silmänaamioiden lisäksi mukana legopalikat tuommoisiin, hmmm, kiekonheittolaitteisiin (en siis todellakaan tiedä mikä tuon nimi on, haha) ja niistä tulikin sitten tämän leikin tavoiteltu palkinto. Mukana tuli hassusti vain yksi ohje per paketti (ostin kaksi juhlasettiä), mutta kävin ottamassa kopiot kaikille, että jokainen voi myös kotona näitä kasata.
Paperipussukat multa löytyikin valmiina kotoa, ja nuo Ninjago-silmätarrat tilasin Ebaysta.

ninjago juhlat

Alkuleikkien ja lahjojen avaamisen jälkeen lapset siirtyivät keittönpöydän ääreen herkuttelemaan. Kun kaikki olivat saaneet mahansa täyteen synttäriherkkuja, oli aika kerätä lapset koolle, sillä heitä odotti tärkeä viesti!

”Hei lapset! Ninjat ovat pulassa, ja tarvitsevat apuanne. Kallisarvoiset kiekonheittovälineet ovat päätyneet vääriin käsiin, ja Sensei Wu toivoo, että voisitte auttaa löytämään ne. Ensimmäisen vinkin löydätte sisääntulon luota.”

Lapset kiiruhtivat juoksujalkaa eteiseen, ja kohta kiikutettiinkin eteisen seinältä löytynyttä vinkkilappusta luettavaksi.

”Nyt tarvitaan todellisia Ninja-taitoja. Että voisitte tulla yhtä taitaviksi, kuin Cole, saatte harjoitella nyt hiipimistä.”

Eteisen lattialta löytyi washiteipillä vedetty viiva, jonka taakse lapset kokoontuivat. Sen jälkeen nähtiinkin monenlaisia hiipimistaidonnäytteitä, kun lapset kulkivat varpaisillaan kohti toista teipillä vedettyä viivaa. Koska näin vaativan tehtävän edessä taitojen tulisi olla huippukunnossa, harjoiteltiin hiipimistä muutaman kierroksen verran, kunnes oli uuden vihjeen aika.

”Mahtavaa, olette todella taitavia hiipimään, Sensei Wu on teistä hyvin ylpeä! Hiipikää nyt hyvin hiljaa takaovelle, sillä sieltä löydätte seuraavan vinkin!”

Niin nopeaa hiipimistä en ole kyllä ennen nähnyt, kun kaikki kahdeksan lasta kiiruhtivat nappaamaan oveen kiinnitetyn vihjelappusen, jossa kerrottiin näin:

”Hienoa, nyt saatte harjoitella jokaisen Ninjan todella tärkeää taitoa, lasersokkelossa kulkemista! Mikäli onnistutte läpäisemään radan, odottaa teitä uusi vihje.”

Olohuoneeseen oltiin tehty punaisesta villalangasta pikkuinen lasersokkelo, joka olikin aikas hitti. Muutaman kerran siinä hiottiin ninjakokelaiden taitoja, kunnes uusi vihje ilmestyi.

ninjago juhlat

ninjago synttärit

”Taitonne alkavat lähennellä oikean Ninjan taitoja! Jay on jättänyt teille seuraavan vihjeen leikkihuoneeseen.”

Eikä aikaakaan, kun sain käteeni seuraavan lappusen.

”Nyt on vuorossa Ninja-opintojenne erittäin tärkeä vaihe. Seuraavaksi saatte harjoitella tarkkaavaisuutta. Kai pudotti matkallaan kymmenen punaista legopalikkaa, jotka taitavimmat Ninjakokelaat voivat löytää keittiöstä.”

Sovittiin, että legopalikat tuodaan olohuoneen pöydälle, ja aika pian kaikki kymmenen palikkaa siinä olivatkin. Niinpä saatiin lukea seuraava vihje.

”Olette melkein löytäneet kiekonheittolaitteiden supersalaiset kasausohjeet! Näyttäkää hurjin Ninjaliikkeenne, niin saatte uuden vihjeen.”

Eikä nähtykään ainoastaan sitä hurjinta, vaan liuta mitä erilaisempia Ninjaliikkeitä, kun lapset innostuivat esittelemään Ninjahyppyjään, pyörähdyksiä ja käsiliikkeitä. Niin hienosta suorituksesta olikin ansaittua saada uusi vihje.

”Nyt Ninjakokelaat, käyttäkää oppimianne taitoja, olkaa erittäin tarkkaavaisia ja hiipikää hiljaa eteiseen. Löydätte sieltä ohjekääröt!”

Koska talo oli täynnä niin taitavia ja lähes valmiita Ninjoja, ei tietenkään ihme, että pian eteisestä tultiin jännittyneinä ja innoissaan ohjekääröjä kiikuttaen.

”Uskomatonta, pahikset säikähtivät ennennäkemättömiä Ninja-taitojanne, ja palauttivat kiekonheittolaitteet. Sensei Wu ja Ninjat kiittävät avusta, ja lahjoittavat teille ikiomat kiekonheittolaitteet. Saatte kasattua ne saamienne ohjekääröjen avulla. Kiekonheittolaitteet löytyvät keittiöstä omilta paikoiltanne!”

Niin, vai löytyivätkö… Paikoilta, joissa herkkuja oli syöty, löytyi kyllä juuri sellaiset pussukat, kuin pitikin, mutta hämmästys oli suuri, kun kiekonheittolaitteiden sijaan pusseista paljastuikin värikkäät lakupussit. Hups! Nuo värikkäät lakut oli tarkoitettu synttäreitten päätteeksi järjestettävän onginnan palkinnoiksi. No mutta, ennen kuin kukaan ehti asiaa enempää ihmetellä, kerroin, että nuo pussit sisältävät Ninjojen voimaruokaa! Vain voimaruokaa syömällä on mahdollista saada kiekonheittolaite kasattua. ”Ahaaa!” Kuului lasten suusta, ja sillä välin kun pusseja rapisteltiin auki, kipaisin hakemassa ne oikeat pussukat.
Seuraavaksi me istuttiinkin olohuoneessa koko porukka kasaamassa niitä kiekonheittolaitteita, ja lopulta päästiin testaamaan, miten ne oikein toimivat.

ninjago syntymäpäivät

Koska mulla ei koskaan jää mitään viimetippaan (eipä!), niin keksin leikkiin tarvittavat vihjeet synttäreitä edeltävänä iltana ennen nukkumaan menoa. Leikki olisi ollut hauska toteuttaa myös ninjakoulu tyyppisesti, jolloin näitä ninjatehtäviä olisi ollut vielä enemmän, ja lopuksi lapset olisi palkittu ninjadiplomein. Nämä vihjeleikit on mun mielestä vaan niin kivoja, että tekisi mieli joskus järjestää ihan vaan jokin aarteen etsintä ilta, hih!

Jos tämmöiset leikit kiinnostavat, niin blogista löytyy myös postaukset pääsiäismunan metsästyksestä ja supersankarisynttäreiden pahiksen etsinnästä!

Palataan ensi viikolla lisää Ninjago-synttäreihin!

KEITTIÖN UUDET TUOLIT

ninjago juhlat

Keittiön tuolipohdinnat on saatu vihdoin päätökseen, ja eilen aseteltiin ruokapöydän ympärille uudet ihanat tuolit.

Meillä on täällä aikamoiset synttäripuuhastelut menossa, kun huomenna juhlitaan Veikon 5-v kaverisynttäreitä, ja askartelujen lomassa nappasin muutaman kuvan uusista tuoleista. Palataan näihin synttäritohinoihin vielä paremmin ensi viikolla!

ninjago

ninjago juhlat

ellos tuolit

Tuolit löytyi lopulta Ellokselta, ja tykätään näistä kyllä tosi paljon! Tätä samaa tuolia löytyy aika monessa värissä (mustaa, punaista, turkoosia), ja valkoista tuoliakin saa tämän valkoöljytyn tammijalan lisäksi tammenvärisillä vahatuilla tammijaloilla ja mustaksi maalatuilla tammijaloilla. Koska olisi tosi vaikea löytää justiin tuon ruokapöydän värisiä jalkoja, otettiin ihan tarkoituksella tuolit näillä vaaleilla jaloilla, ja onhan nuo kyllä ihanat.

Istuinosa näissä on muovia, ja tuoleissa on keinonahkainen istuinpehmuste. Meillä lapset ovat istuneet korkeammilla juniorituoleilla, ja olikin tarkoitus, että jatkossakin lapset istuvat niillä, ja pidetään arkisin pöydän ääressä näitä uusia tuoleja vain neljä, ja pari sitten vaikka työhuoneessa. Mutta Veikko kyllä jo ilmoitti, että haluaa vaihtaa oman tuolinsa tämmöiseen, kun tässä on niin pehmoinen istua, hih.

ellos tuolit

ninjago

ellos tuoli

ellos

Aika kivasti keittiön ilme kyllä muuttui uusien tuolien myötä, ja nyt kovasti tekisi mieli hankkia iso matto ruokaryhmän alle, mutta se ei taida näin lapsiperheessä olla kovin käytännöllistä, joten mietitään sitä vielä. Niin ja seinä tekisi mieli maalta harmaaksi, hankkia uudet verhot (kun nyt ensin keksisi millaiset), että eipä tästä sisustuskuumeesta taida päästä koskaan, haha!

ellos tuolit

Ps. Elloksella on muuten tällä hetkellä kiva kampanja lastenvaatteista, sillä koodilla: 345409 saa -25% alennuksen lastenvaatteista (myös merkkituotteista) ja kengistä (ei koske merkkituotteita) ja tuo koodi on voimassa 14.9.2016 asti! Kannattaa siis käydä kurkkamassa, jos vaatekaappi kaipaa pientä syys- ja talvipäivitystä.

Mitäs tykkäätte uusista tuoleista?

Osa tuoleista saatu Ellokselta.
Postauksessa mainoslinkkejä.

 

 

15 KUVAA LASTENHUONEESTA

blogi lastenhuone

lastenhuone blogi

Pian kaksivuotias Viljami on aikamoinen touhutaapero, joka toisin kuin veljensä, viihtyy pitkiäkin aikoja puuhastelemassa yksin omia juttujaan leikkihuoneessa.

Tällä hetkellä lemppareita on Pipsa Possu lelut, Brion junarata, (salaa vähän isoveljen pikkulegotkin), ja nyt kun siirrettiin Duplot täyteen ahdetusta laatikosta vähän väljemmille vesille suuren Stuva-laatikkoon, on Duploilla alettu touhuamaan päivittäin.

lastenhuoneen sisustus

lastenhuone

lastenhuone hyllykkö

lastenhuone

lastenhuone

lastenhuone

lastenhuone

leikkihuone sisustus

Veikon pöytä on ollut pitkään leikkikehän sisällä, mutta pikkuveli alkoi päästä sinne niin ketterästi sisään, että se kävi vähän turhaksi, ja otettiin leikkikehä nyt kokonaan pois. Onneksi lähes kaksivuotias ei enää laita Legoja tai muita pikkuleluja suuhun, tuolla isoveljen puolella kun on aina Legoleikit meneillään.

Tulikin kyllä ihan hassun avaran näköinen tuosta nurkasta, mutta ihan kiva kyllä välillä näin! Tuonne onkin ollut pitkään kaikenlaista seinälle kiinnitettäviä juttuja odottelemassa, katsotaan, jos vaikka tässä syksyn aikaan niitä vihdoin saataisiin paikoilleen, hih.

lastenhuone kuvia

lastenhuone

leikkihuone

lastenhuone

leikkihuone

Kivaa keskiviikkoa!